SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli 27.-28.2.2026

Ralli SM-sarja palaa helmikuussa 2026 Riihimäelle – kaksi rallia yhdessä tapahtumassa

Ensi vuonna rallin SM-pisteistä kilpaillaan 28. helmikuuta talvikauden päätösosakilpailussa Riihimäellä sekä sen ympäristökuntien alueella. Iso uudistus on se, että rallia voi Riihimäellä ajaa edullisemmin myös lyhennetyllä reitillä.

Vuoden tauon jälkeen rallin SM-pisteistä ajetaan ensi vuonna jälleen Riihimäellä sekä sen ympäristökuntien alueella. Järjestyksessään 46. Riihimäki-ralli on yksi kansallisen rallisarjamme tapahtumaikoneista, jossa SM-pisteistä kilpailtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1962. Ensi vuonna ralli toteutetaan poikkeuksellisesti perinteisen tammikuun sijasta helmikuun lopulla.

Tulevan SM-rallin reittijohtaja Juha Salmi sekä ratamestarit Riku Bitter ja Janne Kilpinen ovat rakentaneet kilpailijoille mielenkiintoisen reittikokonaisuuden. Kysymyksessä on kaksipäiväinen kilpailutapahtuma, jossa perjantai 27. helmikuuta on varattu reitin ennakkotutustumiseen, kun lauantaina 28. helmikuuta ajetaan kilpaa. 

Tulevan SM-rallin lähtö-, maali- ja huoltoalueet sijaitsevat Riihimäellä. Reitti koostuu kahdeksasta erikoiskokeesta. Yksi kaupunkierikoiskoe voi vielä liittyä mukaan, mutta sen kohtalo ratkeaa myöhemmin.

– Rallissa ajetaan kolme lenkkiä ja kahdeksan erikoiskoetta eli kilpailijat käyvät rallin aikana kahdesti Riihimäellä huollossa. Reitti kiertää Riihimäen lähikuntien Lopen, Hausjärven, Janakkalan ja osin myös Hämeenlinnan alueilla, ratamestarit kertovat.

Riihimäellä kilpailijat saavat ajaa pitkien siirtymäosuuksien sijasta rallia. Kanta-Hämeen perinteisille ralliteille rakennettu kompakti reitti on kokonaisuudessaan mahdutettu reilun 20 km säteelle Riihimäeltä. Ainoastaan yksi lyhyt 3,5 km mittainen tieosuus ajetaan rallissa kahteen kertaan, kun kaikki muut erikoiskokeet ovat yhteen kertaan ajettavia.

– Reitti on todella kompakti. Sen kokonaispituus on 209 km, joista erikoiskokeiden osuus 99,5 km. Mukana on ennen ajamattomia uusia tieosuuksia sekä todella kauan sitten ajettuja vanhoja tieosuuksia. On ollut hienoa huomata, millä innolla alueiden maanomistajat sekä tiehoitokunnat lähtivät rakentamaan kanssamme perinteistä rallitapahtumaamme. Iso kiitos heille jo tässä vaiheessa hyvästä yhteistyöstä, ratamestarit kiittävät.

Iso uudistus on se, että SM Riihimäki-rallia voi helmikuussa ajaa myös lyhennettynä versiona.

– Kustannuksia säästäen edullisemmalla ilmoittautumismaksulla rallissamme on mahdollista ajaa myös sen lyhennetty versio, jossa on vähemmän luokkia tarjolla. Kokonaisuutena kilpailuluokkia on sen verran kattava määrä, että kaikki halukkaat pääsevät varmasti mukaan.

Autourheilun kotimaisessa pääsarjassa ralli SM-sarjassa kilpaillaan kaudella 2026 kaikkiaan seitsemässä osakilpailussa, joista kolme ensimmäistä ajetaan talvi- ja neljä seuraavaa kesäkaudella. 

Kuvassa: SM Riihimäki-ralli kerää kansallisen rallisarjamme parhaimmiston helmikuussa Riihimäelle. 

Kuva: Marko Mäkinen

Facebook
Twitter
LinkedIn
Auto Sorsa Riihimäki-ralli
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Evästeet mahdollistavat myös liiketoimintamme kehittämisen.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet jakautuvat alaryhmiin: pakolliset evästeet, toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen. Pakollisia evästeitä ei voi estää. Ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston toiminnan mahdollistamiseen. Pakolliset evästeet eivät sisällä tunnistettavaa henkilötietoa.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta oleellisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä:

  1. Sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet saattavat kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.
  2. Käytämme kolmansien osapuolien kuten Googlen ja Facebookin evästeitä. Evästeillä seurataan verkkosivustomme käyttöä, mikä voidaan yhdistää muihin tietoihin. Jos et salli näitä evästeitä, jäät paitsi yrityksemme kohdennetusta mainonnasta.
  3. Palvelun kehittämiseen tarkoitettujen evästeiden evästeiden avulla voimme seurata vierailuja ja liikenteen lähteitä, jotta voimme mitata ja parantaa sivustomme suorituskykyä. Evästeiden avulla pystymme kehittämään palveluamme asiakkaidemme parhaaksi. Jos et salli näitä evästeitä, emme tiedä, milloin olet vieraillut sivustollamme, emmekä voi seurata osaltasi sen toimintaa. Nämä evästeet eivät sisällä tunnistettavaa henkilötietoa.


Voit halutessasi estää muut kuin pakolliset evästeet tai rajata evästeiden käyttöä sekä poistaa jo tallennetut evästeet sivustomme evästebannerin kautta.

Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästesuosituksista Traficomin verkkosivustolta

https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/file/Ev%C3%A4steohjeistus_palveluntarjoajille.pdf

Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.